Carina

_DSC9184-EditCarina aloitti kilpatanssiharrastuksen vuonna 1983. Hän on tanssinut miehensä kanssa vuodesta 1995. Ammattilaiseksi hän siirtyi keväällä 2003, suorittaen sekä kotimaisen että kansainvälisen tutkinnon (STOL, IDTA). Carina lopetti aktiivikilpailemisen v. 2004.

Carina on toiminut kokopäiväisenä tanssinopettajana vuodesta 2005. Hän opettaa kilpatanssijoita, sekä vetää tanssin harrasteryhmiä, kuten lastentanssia, bailatinoa ja babybailatinoa. Koulutukseltaan Carina on sosionomi (amk) ja hän on työkennellyt lastentarhanopettajan useamman vuoden. Tällä hetkellä Carina opiskelee tapahtumatuotantoa tanssinopettajantyön ohella.

Saavutukset

* 10-tanssin SM-kultaa vuosina 1998-1999 amatöörisarjassa.
* Vakiotanssien SM-kultaa ammattilaisena vuonna 2003.
* Kansainvälisesti Carina ja Mikko ovat saavuttaneet amatööreinä 10-tanssin MM-kisoissa 9. sijan vuonna 2000.

Comments are closed.